Ef 3: 20-21

"Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen."

Suhteellista

Jumala kutsuu meitä elämään hänen varassaan. Hän kutsuu meitä myös osallistumaan rukoillen siihen, mitä hän itse haluaa tehdä. Jumala on todellakin Kaikkivaltias. Millaista Jumalan valtakunnan ilmestymistä me sitten toivommekin tähän pimenevään maailmaan, siihen on vain yksi tie: se, että hän itse tekee sen.

Meidän osuutemme työssä on ensiksikin rukous, ja toiseksi se, että annamme itsemme hänen käyttöönsä. Kaiken subjektina on Jumala. Kaikki nojaa häneen. Joskus me unohdamme tämän ja yritämme kantaa suurempaa vastuuta kuin meille olisi tarkoitettu. Niin alamme itsenäistyä Jumalasta, ja samalla meidän käsityksemme hänestä vääristyy: hän muuttuu rakastavasta Isästä jonkinlaiseksi etäiseksi tuomariksi, joka osallistuu elämäämme lopulta vain vetämällä meidät siitä tilille. Tämä vie kuitenkin sellaiseen riippumattomuuteen, josta Jeesus haluaa meidän kääntyvän takaisin.

Eräs harmillinen käytännön seuraus tästä on nykyään hyvin nähtävissä. Kun kuvittelemme Jumalan odottavan meiltä yhä enemmän itsenäistä vastuun ottamista, luulemme tarvitsevamme häneltä vain lisää voimaa siihen. Ja niin alamme huomaamattamme etsiä enemmän Pyhän Hengen voimaa ja lahjoja kuin häntä itseään.

Me emme tarvitse enemmän voimaa, vaan syvemmän suhteen Jumalan kanssa. Hänellä on kaikki mitä tarvitsemme, ja monin verroin enemmänkin.


Markku Sarento