Raamatun alkukieli

Tiesitkö, että Raamattua voi lukea kahdella tavalla, kahdella hyvin erilaisella kielellä? En tarkoita nyt hepreaa, kreikkaa tai suomea, vaan suhteen ja lain kieltä.

Näistä ensimmäinen on Raamatun todellinen alkukieli.

Suhteen kieli puhuu Jumalasta ja ihmisestä yhteyden näkökulmasta. Syntiinlankeemus kuvataan tuon yhteyden traagisena rikkoutumisena, läheisen suhteen ja luottamuksen särkymisenä, ja Jumalan sydämen kaipaus tuon yhteyden palautumiseen kaikuu läpi Vanhan testamentin.

Minä ajattelin: Annan sinulle ensimmäisen sijan ihmislasten joukossa, lahjoitan omaksesi kauniin maan, ihanimman koko maailmassa. Ajattelin, että sinä sanot minua isäksi etkä koskaan käänny minusta pois. (Jer 3:19)

Tämä suhteen kieli alkoi kuitenkin vuosisatojen kuluessa menettää sisältöään ihmisen etääntyessä Jumalasta. Mitä Jumala haluaa ihmiseltä? Millainen Hän oikein on? En ymmärrä Häntä.

Lopulta Jumala päätti antaa kansalleen lain, jonka tehtävä oli uudelleen ja yksinkertaisin esimerkein kertoa ihmisille hänestä ja hänen luonteestaan. Vähitellen tuo lain kieli tuli ihmisille yhä tutummaksi ja tärkeämmäksi, kunnes se lopulta syrjäytti kokonaan alkuperäisen suhdekielen.

Synti alettiin tulkita lainvastaisiksi teoiksi, kun se aiemmin oli tarkoittanut suhteen rikkoutumisen väistämätöntä hedelmää. Parannuksen tekeminen ei enää merkinnyt Jumalan yhteyteen palaamista, vaan pahojen tekojen korvaamista hyvillä. Uskokaan ei enää tarkoittanut elävää suhdetta Jumalaan, vaan sen tärkeimmäksi sisällöksi tuli kuuliaisuus Jumalan käskyille.

Ja kun kieli näin vaihtui toiseksi, se ei enää kyennytkään välittämään kansalle oikeaa kuvaa Jumalasta.

Jeesus tuli paitsi lunastamaan ihmiset, myös palauttamaan sanoille niiden alkuperäisen merkityksen. Hän tuli opettamaan ihmisille suhteen kielen uudelleen. Hän tavoittikin sanoillaan ja teoillaan tavallisen kansan, mutta monet lakikielen tuntijat loukkaantuivat ja torjuivat Jeesuksen, koska he eivät ymmärtäneet hänen puhettaan. Mekään emme voi ymmärtää Jeesuksen opetuksia, jos emme tajua mitä kieltä hän puhui. Sama pitää paikkansa myös Paavalin ja Johanneksen kirjoitusten suhteen.

Paavali oli tosin kaksikielinen; hän osasi taustastaan johtuen puhua sekä lain että suhteen kieltä. Hyvä esimerkki tästä on Roomalaiskirje: kolmessa ensimmäisessä luvussa Paavali kuvaa jokaisen ihmisen tilaa ennen Jeesuksen tuloa maailmaan. Sitten hän kirjoittaa seitsemänteen lukuun asti vanhurskauttamisesta ja Jeesuksen sovitustyön merkityksestä - mutta hiukan vastahakoisesti edelleen lakikieltä käyttäen, "inhimillisellä tavalla teidän lihanne heikkouden tähden" (Room 6:19 RK). Vasta sen jälkeen Paavali pääsee vihdoin kirjoittamaan uskosta ja suhteesta sen omalla kielellä.

Harmi vain, että raamatunselittäjätkään eivät tätä kaksikielisyyttä yleensä tunnista, eivätkä siksi oikein tahdo ymmärtää Paavalin ajatuksenjuoksua.

Johannes sitten taas... Hän on ihan oma tapauksensa. Tuo kalastajapoika oppi suhdekielen suoraan Jeesukselta, eikä hänellä ollut sellaista menneisyyden taakkaa kuin Paavalilla. Niinpä kun Johannes kirjoittaa (1 Joh 1:9): "Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä", avautuu näiden sanojen merkitys vain suhteen kielellä.

Johannes ei viittaa tässä lain rikkomiseen tai tekosynteihin, jotka Jeesus jo tulevia syntejä myöten täydellisesti sovitti ristillä. Johannekselle vääryys, pimeys ja synti ovat ennen muuta suhteen puuttumista: "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun." (Joh 16:9)

Syntien tunnustaminen ja valoon astuminen on siis Jeesuksen kohtaamista ja hänen vastaanottamistaan, sillä hänen sovitustyönsä ansiosta kukaan ei pelastu lain tekojen perusteella vaan ainoastaan suhteen kautta.

Jos haluamme ymmärtää Raamattua oikein, meidän on luettava sitä niin kuin se on kirjoitettu. Ja oikealla kielellä.


Markku Sarento