Parasta ennen

Voisi tietysti kuvitella, että mitä yksinkertaisemmasta totuudesta on kysymys, sen paremmin se säilyy muuttumattomana ajan kuluessa. Mutta ei se taida aina ihan niin mennä.

Sillä mikä voisi olla yksinkertaisempi totuus kuin evankeliumi: Jeesus kuoli ristillä ja sovitti kerralla kaikki synnit, ja niinpä ihminen pelastuukin nyt uskonsa perusteella vastaanotettuaan Pyhän Hengen kautta Jeesuksen elämäänsä. On kuitenkin ilmeistä, että Raamatun totuuksia on pidettävä esillä, ja niistä on jatkuvasti muistutettava ihmisiä - muuten ne jäävät nopeasti taka-alalle ja unohtuvat. Tai eivät avaudu ensinkään.

Jeesus olisi jo maan päällä ollessaan halunnut kertoa opetuslapsilleen tulevasta ristinkuolemastaan ja syntien anteeksiantamuksesta, mutta nämä eivät kyenneet ottamaan sitä vastaan (Joh 16:12-13). Joka ainoa kerta kun hän yritti ottaa asian esille, opetuslapset torjuivat hänen sanansa. Pietari jopa nuhteli Jeesusta moisista puheista. Eikä hän vielä helluntainakaan ymmärtänyt, mikä merkitys Jeesuksen ristinkuolemalla oli syntien anteeksi saamisen kannalta (Apt 2:38 ja 3:19).

Niin kuin meille ihmisille yleensäkin, asiat kirkastuivat myös Pietarille vähitellen. Vasta Korneliuksen kodissa hän oivalsi, että evankeliumi on tarkoitettu myös pakanoille (Apt 10:34-35), ja vasta ensimmäisessä kirjeessään hän opettaa selkeästi sovituksesta (1 Piet 2:24). Mutta eihän meidän toisaalta tarvitsekaan ymmärtää kaikkea, jotta Pyhä Henki voisi toimia.

Paavali oli apostoleista ensimmäinen, joka tajusi kunnolla Jeesuksen uhrikuoleman merkityksen. Hänessä toteutui Jeesuksen sana lainopettajasta, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, ja joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa. Uskoon tulleena entisenä fariseuksena Paavalilla oli erinomaiset edellytykset verrata uutta ja vanhaa liittoa toisiinsa, ja hänen julistuksensa ja kirjeidensä vaikutus varhaiseen kristinuskoon oli ratkaisevan suuri.

Näyttää kuitenkin siltä, että Paavalin selkeä opetus syntien sovituksesta Golgatalla ja pelastuksesta suhteen kautta Jeesukseen alkoi jo toisella vuosisadalla jäädä yllättävästi sivuosaan. Kirkkohistoriaa onkin jollain tavalla kammottavaa tutkia tältä kannalta katsoen.

Tehdessäni 80-luvun lopulla graduani kirkkoisä Tertullianuksen triniteettiopista ja kristologiasta kuvittelin päässeeni kristillisen teologian keskeisimpään ytimeen. En kuitenkaan osannut silloin kiinnittää mitään huomiota siihen, mitä noista latinankielisistä 100- ja 200-luvun taitteessa syntyneistä kirjoituksista puuttui. Teksteissä ei nimittäin ole montakaan viittausta Jeesuksen sovitustyöhön ristillä, eikä varsinkaan niissä yhteyksissä, joissa on kyse yksittäisen ihmisen jumalasuhteen korjaamisesta. Sen sijaan sieltä löytyy muun muassa seuraavanlainen "helmi":

"Kuinka epäjohdonmukaista onkaan odottaa armahdusta synneistä, jos katumusta ei ole suoritettu loppuun asti! Sehän on kuin ojentaisimme kätemme ottaaksemme kauppatavaran vastaan, mutta emme antaisi siitä maksua. Herra on nimittäin määrännyt armahduksen hinnaksi katumuksen: juuri tuo katumus on se maksu, joka vapauttaa rangaistuksesta. Ja niin kuin myyjät kauppaa tehdessään ensin tarkistavat rahasumman varmistaakseen, ettei kolikoita ole leikattu, naarmutettu tai muuten tärvelty, samalla tavoin uskomme Herrankin toimivan. Ennen kuin hän antaa meille tuon niin kalliin kauppatavaran, ikuisen elämän, hän tutkii tarkoin katumuksemme laadun." (Tertullianus: De paenitentia, 6. luku)

Näin hienosti ja evankeliumin vastaisesti kristittyjä opetettiin vajaat 200 vuotta Golgatan tapahtumien jälkeen. Jeesuksen sovituskuoleman merkitys jäikin Tertullianuksen ajatuksissa varsin teoreettiselle tasolle, koska ihminen sai joka tapauksessa synnit anteeksi vasta kaduttuaan niitä riittävästi ja tehtyään niistä täydellisen parannuksen. Ja kun hän tuli näin liittäneeksi samaan pakettiin vielä pelastuksenkin, oli lopputuloksena hyvin toisenlainen sanoma kuin se mitä Paavali oli julistanut.

Toki on niin, että Tertullianuksen jyrkkä lakihenkisyys johti hänet lopulta kirkon ulkopuolelle. Monet hänen opillisista muotoiluistaan jäivät kuitenkin elämään, ja Tertullianusta pidetäänkin latinankielisen teologian perustajana. Onnettominta on, että tuo vakavin mahdollinen teologinen virhe - Golgatalla tapahtuneen syntien sovituksen tosiasiallinen kieltäminen - periytyi sellaisenaan eteenpäin 400-luvulle. Ja silloin sen varaan rakennettiin koko läntisen kristikunnan armo-oppi.

Minkähän takia usein tuntuu siltä, että evankeliumi on Suomessakin ihan kateissa?


- Markku Sarento