Pankkiasiaa

Kävimme Johannan kanssa elokuussa Evankelistapäivillä Jyväskylässä. Hyvät päivät ne olivat jälleen, monia kohtaamisia työtovereiden kanssa evankeliumin sanoman äärellä. Minun mieleeni jäi sieltä erityisesti yksi lausahdus: evankeliumin julistaminen on vähän niin kuin veisi pankin asialla ovelta ovelle ihmisille ilosanoman, että kaikki velat on kuitattu! Mitään maksettavaa ei enää ole.

Mutta tätähän ei todellisuudessa yksikään pankki voisi tehdä: pyyhkiä pois ihmisten velkoja. Pankit eivät nimittäin hyödy mitään ihmisistä, joilla ei ole velkaa. Velallisethan ne maksavat lainan antajalle eli pankille lyhennysten lisäksi marginaalit ja korot, ja ylläpitävät tällä tavoin rahoillaan koko systeemin.

Vastaavasta syystä eivät kirkotkaan oikein voi julistaa ihmisille sitä täydellistä vapautusta syntivelasta, jota apostoli Paavali opetti. Kirkoilla tarkoitan tässä kaikkia nykyisiä kirkkokuntia, joiden oppi perustuu 400-luvun augustinolaiseen käsitykseen sovituksesta ja armosta. Kirkkoisä Augustinus nimittäin oletti, että Golgatan tapahtumat eivät muuttaneet mitään ihmisen ja Jumalan suhteessa. Jeesuksen sovitustyö ei itsessään antanut kenenkään syntejä anteeksi, se vain siirsi kirkolle vallan välittää anteeksiantamusta ja pelastusta ihmisille kasteen, ehtoollisen ja ripin avulla. Tämän uuden, muuttuneen sovitusopin vanhakatolinen kirkko otti mielellään vastaan, koska näin kirkosta tuli armopankki, jonka puoleen jokaisen Jumalan armoa tarvitsevan tuli jatkuvasti kääntyä.

Armopankkeina kirkot eivät tänäänkään voi antaa ihmisten ymmärtää, että Jeesus olisi maksanut kaikki velat Golgatan ristillä. Parempi on että ihmiset lyhentävät syntivelkojaan vähän kerrallaan. Menneet synnit voidaan kyllä kuitata jollain tasolla maksetuiksi, mutta pääasia on että velkasuhde pysyy voimassa. Ihmiset pysyvät tällä tavoin sitoutuneina kirkkoon - ja maksavat sille viikoittain tai vuosittain korkoina selvää rahaa.

Mitä tapahtuisikaan, jos ymmärtäisimme että kaikki velat on jo annettu anteeksi? Vähentäisikö se lopulta kuitenkaan kirkkojen ja seurakuntien merkitystä uskonyhteisöinä ja hengellisinä koteina? Ja kääntäisikö tämä oivallus vihdoin katseemme Jeesukseen, pois hyvistä ja pahoista teoistamme?

Sillä niinhän apostoli Paavali opetti: syntien anteeksiantamus ristillä oli Jumalan armon lahja koko maailmalle (Rm 5:8-16), vaikka se ei vielä itsessään pelastakaan ketään. Pelastus tulee ihmiselle uskon kautta Jeesukseen, ilman tekoja, sen perusteella asuuko Kristus itse hänen sydämessään vai ei. Tästä elävästä suhteesta Jeesukseen versoo sitten Pyhän Hengen hedelmänä uusi elämä (Rm 8:9-11).


- Markku Sarento