
Paluu armoon
PALUU ARMOON on luultavasti ensimmäinen kirja maailmassa, joka osoittaa, miten alkuperäinen sanoma Jeesuksen sovitustyöstä putosi huomaamatta pois teologisesta opetuksesta jo 400-luvulla – ja kuinka tuon opinmuutoksen vaikutukset ulottuvat nykyisin kaikkiin kirkkokuntiin. Se kertoo syyn siihen, miksi tämän päivän sananjulistus ei tuo ihmiselle sitä vapautta ja kestävää rauhaa, jonka Jeesus omilleen lupasi.
Kirjan loppuosa koostuu aiheeseen liittyvistä lyhyistä opetuskirjoituksista, joiden teemat ravistelevat syvälle juurtuneita vääriä ajatusmalleja ja haastavat lukijaa Raamatun mukaisen evankeliumin lähteille. Jeesuksen sovitustyö ja pelastava suhde häneen avautuvat uudella tavalla käytännöllisten näkökulmien kautta.
LUKIJOILTA:
"Nyt on kuulkaas niin mullistava kirja kädessäni, että unohdin välillä hengittää lukiessani. Kiitos Jumalalle, että nyt Hän alkaa purkaa ihmistekoisia rakennelmia ja antaa löytää itsensä. En ole tippaakaan tutkijatyyppi, mutta ei minun tarvitse ollakaan. Jos Pyhä Henki ei puhu Jumalan totuutta henkeemme, olemme aivojen varassa ja silloin – voi meitä. Kiitän teistä Jumalaa! Ja nyt lähden töihin. Jalat kyllä meinaavat lähteä tanssimaan, niin iloinen olen Isän ihanuudesta!"
"Luin kirjan kaksi kertaa peräkkäin. Tuntuu kuin kahleet olisivat kirvonneet. Huomaan että olin tottunut ajattelemaan asioita väärällä tavalla."
"Tämän jälkeen maailma näyttää erilaiselta. Huikea kirja armosta!"
>> Englanninkielinen palaute Amazonissa
VOIKO SE OLLA MAHDOLLISTA? MIKSI JUMALA OLISI SALLINUT VÄÄRÄN OPETUKSEN?
"Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?' Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.'
Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa
niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä
sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi,
että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'" (Matt 13: 24-30)
