Mikä ihmeen paradigma?

Olimme Johannan kanssa viime syksynä opettamassa hengellisestä ohjauksesta ja elämän tarkoituksellisuudesta. Jeesuksen kertakaikkista sovitustyötä koskeneen osuutemme jälkeen eräs tarkkanäköinen tiedenainen totesi, että tuo opetushan itse asiassa haastaa kristillisen teologian koko paradigman. Vaikka en itse ollut ajatellut asiaa ihan noin pitkälle, tajusin myöhemmin hänen olleen aivan oikeassa.

Muiden tieteenalojen tavoin myös teologia perustuu aina tiettyihin ääneen lausumattomiin ennakko-oletuksiin, jotka muodostavat ajattelun taustalla olevan viitekehyksen eli paradigman. Nuo taustaoletukset voivat siis olla joko tietoisia tai tiedostamattomia, ja ne ohjaavat ajattelua ja opetusta usein hyvin hienovaraisesti. Ne eivät pyri avoimesti sanelemaan oikeita vastauksia teologisiin kysymyksiin, vaan asettavat rajat sille, millaisia kysymyksiä ylipäätään huomataan tehdä.

Yksi kristillisen teologian perusolettamuksista on jo 1600 vuoden ajan ollut se, että Jeesuksen sovitustyö ristillä ei vielä tapahtuessaan antanut kenenkään syntejä anteeksi. Jos tuo omituinen ja karkeasti epäraamatullinen väite olisi aikanaan sanottu selvästi ääneen, se olisi luultavasti torjuttu saman tien. Se tuli kuitenkin hyväksytyksi läntiseen teologiaan paradigman tasolla, taustaoletuksena uudelle hienolle armo-opille, eikä kukaan huomannut kyseenalaistaa sitä. Ja vuosisatojen kuluessa tuosta vinksahtaneesta synti- ja sovituskäsityksestä tulikin sitten sekä katolisen, luterilaisen että reformoidun teologian kulmakivi.

Voisiko tämän viallisen paradigman jo vihdoin rakentaa uusiksi?


- Markku Sarento