Kol 2:13-14

Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.

Historiallinen sovitus

Apostoli Paavalia on sanottu kristikunnan ensimmäiseksi teologiksi, osittain kai siksi että hänen kirjeitään on aina pidetty hiukan vaikeatajuisina. Onkin aivan totta, että jos haluamme ymmärtää oikein Paavalin opetusta esimerkiksi sovituksesta, meidän on samalla pidettävä mielessä se, mitä hän sanoo pelastuksesta.

Paavalille sovitus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa, koska sovitus itsessään ei pelasta ketään. Sovitus koskee kaikkia ihmisiä, mutta pelastumiseen tarvitaan aina suhde elävään, ylösnousseeseen Herraan Jeesukseen, ja se syntyy Pyhän Hengen ja uskon kautta.

Kun Paavali kirjoittaa kirjeissään Jeesuksen sovitustyöstä, hän käyttää johdonmukaisesti aoristia, kreikan kielen aikamuotoa, joka kuvaa aiemmin tapahtunutta toimintaa jo päättyneenä. Kun Jeesus kuoli ristillä, hän sovitti uhrillaan kaikki synnit, täydellisesti ja kertakaikkisesti. Paavalin käsitystä sovituksesta voisi hyvällä syyllä nimittää "aoristiseksi". Saman voi sanoa myös toisin: Paavali piti syntien anteeksiantamusta historiallisena faktana, joka oli jo tapahtunut.

Kirkkohistoriasta näkyy, että sovituksesta ei Paavalin kuoleman jälkeen kirjoitettu paljoakaan yli kolmeensataan vuoteen. Ensimmäisten sukupolvien kristityt keskittyivätkin monien muiden oppikysymysten pohtimiseen. Vasta 400-luvun alussa kirkkoisä Augustinus alkoi ruotia perusteellisesti synnin ja armon välistä suhdetta. On kuitenkin todella mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla Augustinus käsitti sovituksen kuin apostoli Paavali.

Siinä missä Paavalille syntien sovitus oli Golgatalla tapahtunut tosiasia, Augustinus irrotti anteeksiantamuksen historiasta. Hänen mielestään Jeesuksen ristinkuolema ei sinänsä tuonut mitään muutosta ihmisen ja Jumalan suhteeseen. Se ei lahjoittanut armoa jumalattomille ja syntisille, kuten Paavali opetti. Risti vain teki Jumalalle mahdolliseksi sen, että hän saattoi sitten myöhemmin tarjota syntiselle anteeksiantoaan.

On vaikea sanoa kumpi on hämmästyttävämpää: sekö, että alkuperäinen opetus Jeesuksen sovitustyön merkityksestä muuntui toiseksi, vaiko se, ettei kukaan huomannut mitä oli tapahtunut. Sillä lukemattomat ovat ne teologisukupolvet, jotka ovat tyytyväisinä seuranneet Augustinuksen viitoittamaa tietä. Ja tämän teologisen pikku yksityiskohdan vaikutus myöhempään kristinuskoon onkin sitten ollut laaja-alaisuudessaan suorastaan järisyttävä.

Jos haluat perehtyä aiheeseen lähemmin, sinun kannattaa lukea pieni kirjani "Paluu armoon".

Markku Sarento