Lk 23: 26-28

Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne."

Syyllinen!

On todella kurjaa katsella, kun heikompaa sorretaan. Jos viattoman kimppuun käy lauma pilkkaajia ja kiusaajia, on myötätuntomme ja säälimme viattoman puolella. Suremme ja itkemme hänen kohtaloaan. Jeesuksen seurassa olleet naiset tiesivät että Jeesus oli syytön, ja he näkivät miten epäoikeudenmukaisesti Jeesusta kohdeltiin. Häntä solvattiin, revittiin ja riuhdottiin, ja häväistynä hänet pakotettiin kantamaan raskasta ristiä. Naisten sydämiin sattui.

Matt. 26:53 kertoo, että muutamaa hetkeä aikaisemmin, vangitsemisensa yhteydessä, Jeesus oli sanonut yhdelle seuralaiselleen: "Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin." Jeesus olisi voinut järjestää itselleen pääsyn pois tuosta tilanteesta, jos olisi tahtonut. Hän olisi helposti voinut välttää kuoleman.

Jeesus kuitenkin tiesi, ettei ollut kantamassa ristille omaa syyttömyyttään, vaan meidän syyllisyytemme ja syntimme. Hän ei kaipaa sääliämme, vaan rakkauttamme ja uskollisuuttamme. Meidän ei tarvitse itkeä Jeesuksen vuoksi. Itkekäämme itsemme vuoksi, sillä meidän takiamme hän kuoli. Vapaaehtoisesti.

Johanna Sarento