Salainen resepti

Tiede kehittyy hurjaa vauhtia. Kaupassa myydään nyt uudenlaisia karkkipusseja: laittamalla yhtä aikaa suuhun kaksi erilaista karkkia syntyy yhdistelmiä, joissa on aivan aito hedelmän maku. Maun saa valita itse. Hienoa!

Teologit osasivat kyllä tehdä saman jo kauan sitten. Pöydälle otettiin kaksi vastakkaista, toisensa poissulkevaa opetusta: 1) Jeesus sovitti synnit ristillä, ja 2) Jeesus ei sovittanut syntejä ristillä. Nämä ainesosat sekoitettiin yhteen huolellisesti hämmentäen. Lopputulos oli yllättävä.

Syntyi jotain uutta, kolmas vaihtoehto: "Jeesus sovitti synnit ristillä, mutta ei kuitenkaan sovittanut". Yhdistelmä näytti ykköseltä, ja myös maku suussa oli ensin tutun ykkösvaihtoehdon mukainen. Ensimmäisten suupalojen jälkeen maku alkoi kuitenkin muistuttaa yhä enemmän kakkosvaihtoehtoa. Jännittävää ja hienostunutta! Parasta oli kuitenkin tunne siitä, että tätä piti saada lisää.

Resepti pantiin piiloon ja seos leikattiin säntillisesti annospaloiksi. Tehokkaan mainonnan siivittämänä tuote valtasi markkinat nopeasti. Ja niin tuo valmiste löytyy tänäänkin joka kaupan hyllyltä.

Valveutuneen kuluttajan olisi kuitenkin syytä tiedostaa eräs seikka, joka ei käy lainkaan ilmi tuoteselosteesta. Kyseessä on nimittäin täysin synteettinen, geenimanipuloitu valmiste. Eikä sillä todellisuudessa ole mitään tekemistä puhtaan, alkuperäisen evankeliumin kanssa.

Mutta mitäpä sillä on väliä... Halpa hinta ratkaisee, vai kuinka?


- Markku Sarento