Room 5 - 8

Mitä tarkoittaa pelastuminen uskon kautta?

Useimmiten yllä olevaan kysymykseen annetaan hyvin yksinkertainen vastaus: Me olemme kaikki syntisiä, ja kun uskomme että Jeesus on kuollut puolestamme, saamme syntimme anteeksi ja pelastumme. Apostoli Paavali porautuu tähän aiheeseen syvemmin Roomalaiskirjeessä. Jotkut hänen ajatuksistaan ovat silti voineet jäädä liian vähälle huomiolle.

Meidän on helppo yhtyä Paavalin opetukseen ihmisen syyllisyydestä. "Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman." (Room 5:12) Syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta on synnin alainen. Jatko on kuitenkin yhtä oleellinen: "Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän." (5:18)

Toki me tämänkin asian ymmärrämme, ainakin periaatteessa. Jeesus kuoli puolestamme ristillä ja sovitti kaikki syntimme. Kuitenkin joskus unohdamme, milloin ja missä tuo kaikki tapahtui. Saatamme itsekään sitä tiedostamatta kuvitella, että sovitus tapahtuu silloin kun me uskomme siihen. Tässä mielikuvassamme me palaamme aina uudelleen ja uudelleen ristin juurelle. Meille annetaan anteeksi, kun joko ensimmäistä tai tuhannetta kertaa tunnemme nääntyvämme syntitaakan alle ja sitten vihdoin saamme omistaa armon ja anteeksiantamuksen. Tämä ei ole kuitenkaan Paavalin opetusta. Hänelle tuotti erityistä iloa se, että "Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä". (5:8)

Jeesus kuoli todella meidänkin puolestamme Golgatalla jo etukäteen, kauan ennen syntymäämme. Sovitus on täydellinen ja loppuun asti suoritettu, ja se koskee kaikkia ihmisiä. Jos luulemme, että Kristuksen sovitustyö on jollain tapaa ehdollinen ja riippuu meidän uskostamme, elämämme ei ole täytetyn työn varassa Kristus-kalliolla. Paavali kirjoittaa: "Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty." (5:10)

Meidän on ymmärrettävä, että Paavali näkee perustavanlaatuisen eron sovituksen ja pelastuksen välillä. Sovitus on koko ihmiskuntaa koskeva, jo tapahtunut historiallinen tosiasia, mutta pelastus riippuu osallisuudestamme Jeesukseen Pyhän Hengen kautta. Jos emme ymmärrä tätä erotusta, me ajaudumme väärinkäsityksiin. Me joko ehdollistamme Jeesuksen sovitustyön koskemaan vain niitä jotka uskovat, ja heitäkin vain silloin, kun heillä ei ole syntiä tunnollaan – tai sitten me kuvittelemme, että kaikki ihmiset pelastuvat sen ansiosta, että Jeesus on kuollut kaikkien puolesta.

Vaikka Paavalin mukaan Kristuksen sovitustyö koskeekin kaikkia, niin se ei suinkaan merkitse sitä, että jokainen ihminen pelastuisi. "Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa", hän tähdentää (8:9). Me emme voi pelastua ilman uskoa, ilman elävää yhteyttä Jeesukseen Pyhässä Hengessä. Jeesus ei tullut maailmaan ainoastaan sovittamaan meidän syntimme, vaan myös lunastamaan meidät takaisin Jumalan lapsen asemaan. Uskoontulo merkitsee Pyhän Hengen asettumista ihmiseen. Se on pohjimmiltaan sitä, että me kohtaamme elävän Jumalan ja sanomme hänelle "kyllä".

Uskoontuloon ja elämään uskossa liittyy vielä eräs oleellinen seikka, joka jää helposti huomaamatta. Paavalin mukaan meidän "vanha minämme on yhdessä Kristuksen kanssa ristiinnaulittu" (6:6). Toisin sanoen Kristus otti mukaansa ristille myös meidän langenneen vanhan luontomme. Mitä se oikein merkitsee?

Se tarkoittaa ensinnäkin uskoontulon kohdalla sitä, että meidän on päästettävä irti vanhasta elämästämme voidaksemme ottaa vastaan uuden elämän Kristuksessa. Meidän on hylättävä ja luovutettava pois niin hyvät kuin pahatkin tekomme, jotta voimme vastaanottaa pelastuksen lahjana.

Toiseksi se merkitsee sitä, että meidän on uskovinakin suhtauduttava lihaamme kuin kuolleeseen. Ennen Jeesuksen ristinkuolemaa ihminen ei voinut muuta kuin koettaa itse elää Jumalan tahdon mukaista elämää, Vanhan testamentin ohjeiden mukaan. Golgatalla tämä tie suljettiin lopullisesti. Synnin alainen ihmisyys, meidän lihamme, tuomittiin kuolemaan ja ristiinnaulittiin.

Lihamme oikea paikka on hauta. Juuri tähän Paavali viittaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa. Syvää inhoa tuntien hän sanoutuu irti lihansa teoista. Vaikka paha riippuu hänessä yhä kiinni, on hänen identiteettinsä jo muualla. Enää ei ole mitään tarvetta yrittää parannella tai jalostaa sitä, mikä on Kristuksessa jätetty kuoleman omaksi. Synnin tunnustaminen ja parannuksenteko ei ole synnin siivilöimistä pois lihasta; se on kääntymistä kokonaan Kristuksen puoleen ja turvautumista yksin häneen. Jos elämme lain alla yrittäen ansaita sovitusta omilla teoillamme, silloin evankeliumimme on peitossa – eikä vain itseltämme, vaan myös toisilta.

Paavalille usko Kristukseen oli elämää Pyhän Hengen varassa, täydellisen sovitustyön perustalla. Sitä sen tulee olla myös meille. Kun Jumalan Henki asuu meissä, olemme vapaita synnin ja kuoleman laista. Ja kun pyydämme päivittäin Pyhää Henkeä johdattamaan meitä, hän kyllä tekee sen.

Markku Sarento