Room 5:10

Oikealle perustalle

Kristinuskon keskeisin sanoma kiteytyy kahteen perustotuuteen: syntien täydelliseen anteeksiantoon Golgatalla Jeesuksen uhrin ansiosta, sekä Pyhän Hengen pelastavaan ja puhdistavaan työhön ihmisen sydämessä. Tämä on evankeliumi, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Apostoli Paavali ymmärsi hyvin näiden kahden välillä olevan ajallisen eron: Jeesuksen kuolema sovitti synnit jo kauan sitten, ja hänen elämänsä tuo meille pelastuksen nyt, Pyhän Hengen kautta.

Kirkkoisä Augustinus ei sen sijaan tuota eroa huomannut. Kun hän viidennellä vuosisadalla rakenteli kuuluisan armo-oppinsa, josta tuli koko läntisen kristikunnan opillinen pohja, hän sekoitti keskenään Jeesuksen työn ristillä ja Pyhän Hengen tehtävän. Augustinus opetti, että synnit annetaan anteeksi vasta sitten, kun Pyhä Henki tulee ihmiseen ja puhdistaa hänet synnistä. Niinpä Golgatan risti jäi hänen teologiassaan täysin taka-alalle, koska se ei historiallisena tapahtumana hänen mielestään ollut muuttanut yhtään mitään.

Tämän teologisen nyrjähdyksen seuraukset ovat jostain syystä jääneet kokonaan huomaamatta. Lähestulkoon kaikissa oppikirjoissa opetetaan muutettua "evankeliumia", jossa sovitus ja pelastuminen merkitsevät käytännössä samaa asiaa. Tämä on johtanut mm. seuraavanlaisiin virhepäätelmiin:

Päätelmä 1: Jos anteeksianto koskisi kaikkia, se merkitsisi kaikkien pelastumista. Ja koska kaikki eivät kuitenkaan pelastu, ei anteeksiantokaan voi koskea kaikkia.

Päätelmä 2: Siispä Jeesus ei oikeasti sovittanut syntejä Golgatalla, niin että synnit olisi silloin annettu lopullisesti kaikille anteeksi.

Päätelmä 3: Kertakaikkisen sovituksen sijasta synnit annetaan anteeksi uudelleen ja uudelleen, joko kirkon hallinnoimien sakramenttien, ihmisen uskon tai parannuksen teon vaikutuksesta. Vaikka Jeesuksen sanotaankin sovittaneen synnit, niin tosiasiallisesti Pyhästä Hengestä on tehty syntien sovittaja.

Päätelmä 4: Koska Jeesuksen opetusta yksipuolisesta anteeksiannosta ei osata liittää hänen omaan sovitustyöhönsä, sovituksen kuvitellaan riippuvan syntien tunnustamisesta ja anteeksiantamuksen "vastaanottamisesta". Vasta Jeesuksen sovitustyöhön kohdistuvan uskon ajatellaan tekevän anteeksiantamuksesta todellisen.

Päätelmä 5: Koska pelastavan uskon kohteeksi ymmärretään Jeesuksen sovitustyö, sanoman ytimeksi tulee kristillisen opin hyväksyminen, ei todellinen Pyhän Hengen avaama suhde Jeesukseen itseensä. Julistuksen päämäärä ei enää ole ihmisen kohtaaminen elävän Persoonan kanssa, vaikka Paavalin mukaan juuri tunnustautuminen ylösnousseen Kristuksen omaksi tuo pelastuksen (vrt. Room 10:9-10).

Kaikesta tästä seuraa, että alkuperäistä evankeliumia ei tänään kuule juuri missään. Sovitus on täysin kateissa. Kristityt eivät kerro maailmalle, että sen kaikki synnit on jo annettu anteeksi. Miten he voisivatkaan julistaa niin, kun itsekin yhä kamppailevat lain alla, ymmärtämättä Jeesuksen ristin merkitystä.

Samalla uskovat ovat hukanneet sanoman pelastuksesta. He eivät enää kutsu eivätkä päästä ihmisiä Jeesuksen luokse ilman ehtoja. He eivät tajua, että koska kaikki synnit on jo annettu anteeksi, ihminen pääsee Jumalan omaksi yksinkertaisesti ottamalla Jeesuksen vastaan ja lähtemällä seuraamaan häntä.

Paavali kehotti Timoteusta pitämään kiinni siitä, minkä oli oppinut ja mistä oli varma (2 Tim 3:14). Hän viittasi tällä kuitenkin siihen aitoon evankeliumiin, jota hän itse oli opettanut. Meitä Paavali todennäköisesti kehottaisi luopumaan siitä, minkä olemme oppineet, ja mistä olemme olleet niin varmoja. Ja tekemään sen heti. Vaikka enkeli taivaasta olisi sen meille julistanut.