Joh 16:12-13
Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.
Keskeneräisinä
Jos meidän ihmisten pitäisi olla valmiita ja täydellisiä, ennen kuin Jumala voisi toimia kauttamme ja käyttää meitä, ei siitä tulisi yhtään mitään. Kun Jeesus valtuutti ensimmäiset opetuslapsensa julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita, hän tiesi kyllä ihan tarkalleen millaisia raakileita opetuslapset olivat. Kuinka paljon enemmän heillä olisi opittavaa!
Esimerkiksi Pietarin elämässä näkyy selvästi hänen inhimillinen rajallisuutensa. Paitsi että Pietarilla oli hiukan väärät luulot omien kykyjensä suhteen, ei hän koskaan ollut oikein tajunnut myöskään sitä, mitä varten Jeesus oli tullut maailmaan. Valtakuntaa perustamaan tietysti, sitähän kaikki odottivat. Kun Jeesus sitten kuoli ristillä, Pietarin maailma romahti. Taidanpa tästä lähteä kalaan, sanoi tuo entinen ihmisten kalastaja.
Mutta Jeesus nousi haudasta ja ylös taivaaseen! Ja lupasi vielä Pyhän Hengenkin, jotta työ voisi jatkua. Sitten tulikin jo helluntai, ja opetuslapset lähtivät liikkeelle.
Olivatko he nyt sitten valmiita ja täydellisiä? Ymmärsikö Pietarikin nyt vihdoin kaiken? Tuskinpa vain.
Kun Pietari Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen piti tunnetun helluntaisaarnansa, hän julisti juutalaisille Jumalan anteeksiantoa sillä edellytyksellä, että nämä kääntyvät ja tunnustavat syyllisyytensä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Muuta hän ei Jeesuksen kuolemasta vielä osannutkaan sanoa.
Myöhemmin Korneliuksen kodissa Pietari sitten oivalsi pelastuksen olevan tarjolla kaikille, myös pakanoille. Jeesuksen sovitustyöstä Pietari opettaa kuitenkin selkeästi vasta kirjeessään (1 Piet 2:24 ja 3:18). Onkin selvää, että evankeliumin koko olemus kirkastui hänelle vasta vähitellen, ajan kanssa.
Silti voimme nähdä Raamatusta, että Pyhä Henki toimi koko ajan voimakkaasti Pietarin elämässä ja hänen kauttaan. Meidän keskeneräisyytemme ei siis todellakaan ole Jumalalle mikään este. Hidaste se voi tosin joskus olla. Mutta ei sekään Pyhää Henkeä pahemmin haittaa. Hän lähtee aina siitä missä me juuri nyt olemme, ja hänellä on kyllä aikaa opettaa meitä.
Markku Sarento