Hääpäivä

Sanotaan, että lopussa koko elämä kulkee kuin filminauhana silmien editse. Kaipa se jonkin loppumista merkitsikin, kun viimeinen kolmesta lapsesta astui avioliittoon ja muutti pois kotoa. Kolmet häät viidessä kuukaudessa ja kaikki oli ohitse. Tuntui kuin jäljellä olisi vain tuhansien muistojen ketju.

Ehkä sekin on totta, että lähtijällä on aina helpompaa kuin sillä joka jää. Niinhän se omallakin kohdalla tapahtui silloin aikoinaan: ei sitä paljon pysähtynyt katsomaan taakseen, kun edessä oli kokonaan uusi elämä. Ja vasta nyt alkaa ymmärtää, miltä tuntuu jäädä katselemaan toisten lähtöä.

On aika erikoista, että Raamatussa Jeesuksen suhdetta seurakuntaan kuvataan hääsanastoa käyttäen. Seurakunta on kuin morsian, joka on kihlattu Jeesukselle Kristukselle. Kristitylle elämä maan päällä on taivaallisen hääjuhlan ja uuden elämän odottamista. Oikeastaan tämän odotuksen pitäisi häiden lähestyessä vallata meidän ajatuksemme kokonaan. Meitä kehotetaan pysymään valveilla ja odottamaan malttamattomasti tuon päivän koittamista.

Ei se malttamaton valvominen lastemme kohdalla niin kovin vaikealta näyttänyt. Oli sentään kysymys heidän omista häistään.

Suuri päivä se tulee olemaankin! Päivä jolloin Kristuksen morsian astuu alttarille puettuna puhtaan valkoiseen hääpukuun. Puku on täysin tahraton niin kuin koko seurakuntakin, koska Jeesus itse on puhdistanut morsiamensa, antanut oman henkensä hänen puolestaan.

Juuri sitä avioliittoon vihkiminen tarkoittaakin. Kumpikin antaa itsensä ja elämänsä toiselle. Entinen jää taakse, ja edessä on uusi, yhteinen tulevaisuus. Ja vaikka valmisteluja on tehty pitkään ja hartaasti, ei alttarilla enää kovin paljon vaadita. Vain oikea vastaus siihen kaikista tärkeimpään kysymykseen.


- Markku Sarento