Sovitus toi anteeksiannon

Apostoli Paavali ymmärsi juutalaisena lainoppineena oikein hyvin, että Vanhan testamentin syntiuhreissa oli kyse syntien anteeksisaamisesta. Toistuihan vaikkapa 3. Mooseksen kirjan luvuissa 4 ja 5 sama ajatus peräti kahdeksan (!) kertaa: kun pappi oli toimittanut sovituksen, rikkomuksen tehnyt sai syntinsä anteeksi.

Paavalille olikin itsestään selvää, että Jeesuksen kertakaikkinen syntiuhri Golgatalla toi jo tapahtuessaan ihmisille täyden anteeksiantamuksen. Siksi hän kirjoittaa syntien sovituksesta johdonmukaisesti menneessä aikamuodossa.

Lisäksi Paavali tiesi erinomaisen hyvin, milloin hänestä itsestään tuli kristitty. Vasta Jeesuksen kohtaaminen Damaskoksen tiellä muutti hänen kapinallisen sydämensä. Paavalille syntien anteeksisaaminen ja uskoontulo olivatkin ajallisesti kaksi aivan eri asiaa. Syntien sovitus oli lahja jumalattomalle maailmalle, mutta pelastuminen riippui suhteesta ylösnousseeseen Kristukseen.

Miksi sitten kristillinen teologia on 400-luvulta alkaen opettanut, että syntejä ei annettu anteeksi Golgatalla?


Markku Sarento