1 Tim 1:8

"Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti."

Lain neljäs käyttö

Jeesuksen sovitustyö ristillä oli ainutlaatuinen ja täydellinen. Sitä ei tarvitse eikä voi toistaa. Jeesus antoi henkensä Golgatalla ja sovitti yhdellä kertaa koko ihmiskunnan synnit, niin menneet kuin tulevatkin. Hän otti meidänkin paikkamme ja kuoli myös meidän puolestamme.

Mutta tämä huikaiseva totuus nostaa väistämättä esille kysymyksen Jumalan laista. Jos Jeesuksen sovitustyö oli niin kattava ja täydellinen, onko lailla enää mitään merkitystä?

Voimme helposti luiskahtaa tässä harhaan. Ojia on taivastien molemmin puolin. Erehdymme jos luulemme, että vapaus laista merkitsee lain katoamista. Se tarkoittaisi, että Jumala olisi muuttunut toisenlaiseksi, lakannut olemasta se Jumala, joka on ilmoittanut itsensä meille Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Jumalan laki on ikuinen, koska Jumalan olemuskin on ikuinen ja muuttumaton.

Toisaalta on nähtävissä, että monelle kristityllekin Jeesuksen lunastustyö on jäänyt epäselväksi. Moni luulee, että päivittäinen parannuksenteko merkitsee uutta sovitusta, uutta Jeesuksen uhria joka päivä, aivan kuin eläisimme edelleen vanhassa liitossa. Ja niin elämämme kuluu lain syytösten alla katuen ja ponnistellen - ja kuvitellen, että me siten täytämme Jumalan tahdon.

Luterilaisista tunnustuskirjoista viimeinen, 1570-luvulla muotoutunut Yksimielisyyden ohje, puhuu Jumalan lain ja käskyjen kolmesta käyttötarkoituksesta. Lakia tarvitaan edelleen: (1) pitämään "hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisen kurin ja kunniallisuuden piirissä", (2) koska se "opettaa kaikki ihmiset tuntemaan syntinsä", ja (3) koska se on "uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä - eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta."

Juuri tuo kolmas kohta eli niin sanottu lain kolmas käyttö on ongelmallinen. Jos laki ei kyennyt koko vanhan liiton aikana pitämään lihaa kurissa, kuinka se voisi toimia meidänkään elämässämme? Onko todella Jumalan tarkoitus, että kristittyinäkin me joudumme lain voimalla käymään jatkuvaa taistelua lihaa vastaan, piiskaten vanhaa ihmistämme sekä lailla että lyönneillä, niin kuin Yksimielisyyden ohje väittää?

Uuden testamentin opetus on selkeästi toinen: meidän lihallinen vanha ihmisemme on jo Golgatalla tuomittu. Kristus vei ristille ja lopullisesti kuolemaan koko langenneen, kapinallisen ihmisyytemme (Room 6:3-11). Jos emme ymmärrä tätä, alamme helposti kuvitella, että Jumala odottaa meidän aina vain kurittavan, jalostavan ja parantelevan lihaamme. Kuitenkin meidät on Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta vapautettu kääntymään pois itsestämme. Meidät on lunastettu uuteen elämään, jota ei enää ohjaa lain vaatimus vaan Pyhä Henki (Room 8:3-9; Gal 5:16). Näin Jumala itse aikaansaa meissä vähitellen tahtonsa mukaista elämää, ilman omaa ansiotamme.

Mikä sitten on lain merkitys kristitylle? Ehkä tätä voisi kutsua lain neljänneksi käytöksi. Se on lain ihastelemista. Se on kuin pysähtymistä arvokkaan taidemaalauksen ääreen, hurmioitunutta viipymistä kauneuden ja puhtauden äärellä. Laki puhuu meille omalla kielellään Jumalan olemuksesta, siitä millainen Jumala on. Jotkut kohdat on maalattu erityisen paksulla pensselillä, niin kuin vaikkapa kymmenen käskyä - jota oikeastaan voitaisiin nimittää myös rautalankamalliksi. Nuo käskythän annettiin Jumalan kansalle yli neljäsataa vuotta liiton solmimisen jälkeen, koska kansa ei enää sen vertaa tuntenut Jumalaansa. Mutta on sitten kyse voimakkaista tai hennoista siveltimen vedoista, ne kaikki kertovat meille jotain Jumalasta. Siksi Jeesus sanoikin, ettei laista katoa pieninkään piirto. Yhtäkään ääriviivaa ei voida jättää pois menettämättä samalla jotakin maalauksen kokonaisuudesta.

Jos ymmärrämme, että meidät on jo lunastettu kokonaan, meidän ei enää tarvitse lukea lakia tuomioksemme. Me voimme lukea Raamattua, niin Vanhaa kuin Uuttakin testamenttia sydän täynnä kiitollisuutta, Jumalan hyvyyttä katsellen ja muuttuen hänen läsnäolossaan, Pyhän Hengen vaikutuksesta. Silloin voimme ravita itsemme yhtä hyvin lailla kuin evankeliumillakin, ja hänen sanansa maistuvat suussamme makealta kuin hunaja.

Jotain tällaista psalminkirjoittajatkin kokivat Jumalan lakia tutkiessaan: "Sinun käskyistäsi minä saan ilon, ne ovat minulle rakkaat. Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkistelen sinun käskyjäsi. Ne ovat minulle rakkaat." (Ps 119:47-48)


- Markku Sarento